Kirjoitettu pe-su..
 
Tämän illan vitutus liittyy yllättäen siihen miten Miehen Tyttö saa kaiken ja enemmänkin. Meillä, tai oikeemmin Miehellä, on pieni tietokone joka on saatu niiden harrastuskäyttöön. Silloin sovimme, että se on vain sitä käyttöä varten. Ok. No, säät ja sellaista Mies on monesti katsellut sillä. Ok mulle sekin. Kerran kesällä poikani katseli sillä jotain nettimopokauppaa, Mies huomasi. Tuli mulle tiuskimaan pahasti siitä "mehän ollaan sovittu, ettei sillä tehdä mitään, siinä ei oo virusohjelmaakaan ja plaaplaa plaa". Kävin sanomassa pojalleni. Kerran ei puhelimeni netti toiminut mutta koska tuota konetta ei sopimuksen mukaan käytetä muuhun, lainasin naapurin konetta ja tilasin junaliput. Mutta sitten tänään, voi jeesuksen perkele. Mies ja Tyttö tulivat illalla. Tyttö vinkui isälleen, että saako hän nyt sen pikkukoneen. Saathan sä, sanoi iskä ja antoi koneen. Asiasta oli selkeästi puhuttu. Meinasin todella sanoa mitä ajattelen, oli tosi lähellä mutta en viitsinyt, koska seuraukset tiesin ja en viitsinyt merkata koko tulevaa vkl sillä. Joten nousin ja menin toiseen huoneeseen, pysyinkin siellä koko illan, koska vitutti niin. En kestänyt olla samassa isossa huoneessakaa sen pennun kanssa. Sanoin kyllä Miehelle tupakalla käydessäni, että eikös sen koneen kanssa sovittu, ettei sitä käytetä muuhunkun teidän harrastustoimintaan mutta ei, nythän tuo pentu tietenkin sai sen ja se on niin ok, kaikkihan sille annetaan. Enpä odottanutkaan että olis sanonut mitään :/ Tuonkin sai varmaan siksi, ette sen tarvii jonottaa vuoroaan yhden lapseni koneelle. Pitäähän tuolla nyt oma kone olla täälläkin, vittu sentään! Olen sata kertaa sanonut lapselleni, ettei se tarvii päästää koneelleen ketään jos ei haluu. Rikkokoot vaan se tuolin lopullisesti (tuo pentu roikkuu aina siinä, jos ei päse koneelle heti kun haluu ja tuoli kenottaa jo pahasti) mutta kone on sun, ei sitä vinkumalla tarvii antaa. Tämä on se lapsi, jonka harrastamista Miehen äiti mut haukkuessaan kovin sanoin arvosteli. Sanoinkin tälle, että mitähän tämä on sulle tehnyt. Sitäkö, että että on _aina_ antanut huoneensa noiden pentujen käyttöön. Lähtee itse pois sieltä. 
 
Tai kun nuorimmaiseni ja Tyttö pelasivat pingistä monipelipöydällä. Nuorimmaiseni meni nukkumaan ja sanoin, että aika nopeesti, koska pelipöytä pitää siivota pois. Ilmoitti, ettei siivoa yksin sitä pois, koska ei oo yksin laittanutkaan. Sanoin, että niinhän se aina on, ainahan sä joudut yksin siivoomaan, kun toisen ei tarvii. Perseestä! Sanoi toiseen kertaan, ettei varmasti siivoo yksin, koska Tyttökään ei siivoo. Sanoin saman ku aiemmin mutta lisäsin, ettei tarviikaan enää, koska kello on on jo paljon, huomenna sitten. Hetken kuluttua huoneeseen menee Miehen vanhin lapsi, mun nuorimman ikäinen. Kas, hänpäs kerää lattialta pallot ja tuolilta ja järkkää ne laatikkoon! Eipä ollut ensimmäinen kerta :/ 
 
Mulla oli palkkapäivä juuri ja olen nyt päättänyt, että niin kauan kuin täällä asun, mä en aio enää maksaa meidän kaikki laskuja. Maksan niitä just niin paljon kuin Mies maksaa lainaa ja mieluummin pyöristän alaspäin. Masteria en maksa enää ollenkaan, eihän se mun nimissä edes ole. Ja se sen viimeinen tempaus sen tiimoilta oli oikeesti mulle viimenen pisara. Miks mä helpottaisin Miehelle mitään, kun ei sekään ole halunnut helpottaa mun maksamisia yhtään? Inhottavaa tehdä noin ja mulla on jo huono omatunto, mutta pakko kovettaa sydän ja ajatella elämää eteenpäin. Pakko se on nyt uskoa, että tämä loppuu. Viimeiseen asti toivoin, että Mies olisi halunnut rakentaa tämän kasaan ja oltais voitu aloittaa jollain tasolla uus elämä. Mutta, haluistahan se lähtee :( Hyväksyn eron kyllä, jos ei välitä toisesta jne ja ois voinut sanoa sen rohkeasti ja rehellisesti. Onhan siinä riitävästi syytä, että Mies ei haluu olla mun kaa. Mutta nämä meidän syyt, voi vittu että tökkii :/ Ja että sanotaan että halutaan parempaa elämää ja ollaan valmiit tekemään töitä sen eteen. Valmiit siihen tiettyy rajaan ja se raja on tuo yks pentu ja sen äiti. On vähän lyöty olo aina, kun nuo mieleen tulee :(
 
Tää vkl on ollut muuten niin ihana, kun vanhin lapseni on ollut meillä tyttöystävänsä kanssa. Harvoin niitä näkee ja vaikka nytkin ovat kulkeneet omia menojaan niin silti ovat täällä. Mietin tänään ja pariin kertaan vkl:n aikana, että olisipa elämä kunnossa, meillä olisi aika mukavaa. Miksi mulla ei voi olla kunnon miestä, joka välittäisi musta :( Miksei ole miestä, joak rakastaisi vaan mua ja mä saisin rakastaa ja miestä, joka puhuisi eikä salailisi. Uskon kohtaloon, joten kai nää menneet vuodet on sit olleet rangaistusta jostain. Olen silti sitä mieltä, että kohtalo ois voinut herätä aiemmin, kyllä mä olen kärsinyt jo yhden ihmissukupuolen edestä. Riittäisi jo mutta loppua ei tunnu näkyvän missään muodossa. 
 
Olin niin onnellinen tuosta lapseni meille tulemisesta ja monista hetkistä esim. la-päivänä, että mua ei haitannut ollenkaan Miehen viettämät hetket rakkaan exänsä kanssa. Jos ei sitä tietokoneylläriä ois tullut, oisin kyennyt olemaan aikas normaalisti, jopa sen yhden pennun läsnäollessa. Mutta jotkut asiat vaan on liikaa ja tuo todella oli. Olen lisäksi viime aikoina huomannut, että olen alkanut jollain tasolla inhoamaan tuota Tyttöä. Aiemmin en ole inhonnut häntä, vain käyttytymistään, säälinytkin sitä. Mutta nyt on tuo tunne pamahtanut pintaan. Sinänsä ei mitenkään outoa eikä ihmeellistä tässä tilanteessa, melkeinpä odotettua. Se hetki, kun Mies raivosi mulle exänsä sanoin oli käännekohta tässä. Oonhan mä saanut paljon paskaa silmilleni tuon ällötyksen takia mutta nyt, kun kaikki muutenkin on päin persettä niin alka avan olla liikaa moni asia.
 
Mieheni ei ole juurikaan puhunut vanhimmalle lapselleni mitään. Oletan sen kostavan mulle sillä? Kyllä se vastas, kun lapseni puhui sille mutta muuten on vaa ollut. Jos mua sanotaa lapselliseksi, kun en enää suostunutkaan olemaa kynnysmattona niin mitähän tuo sitten on. Poika on kuitenkin jo aikuinen eikä ole ikinä tehnyt Miehelle mitään tai aiheuttanut meille ongelmia. Poikani kysyikin, että onko Mies sairas, kun on niin erilainen. Vastasin, että on. Tottahan se on -seksaddikti on sairas, exäänsä palvova on sairas, yhden lapsen kaiken yläpuolelle nostava on sairas. Noita ei poikani tarjoittanut mutta enpä todellakaan alkanut selittää tarkemmin.
 
Olo on sekä iloinen että surullinen. Poika ja tyttöystävänsä ovat vielä tämän päivän täällä, on ollut ihanaa olla tämä päivä yhdessä. Kohta lähtevät :( Surullinen olen myös tästä meidän tilanteesta. En voi olla muuta, kun joskkus haaveissa oli jotain ihan muuta. Tämäkin on varmaan sitä turhan jauhamista mutta niin vain asia on :( Ens viikolla meillä on viimeinen yhteisterapia. Ajattelin ensin olla menemättä sinne, saisi Mies puhua siellä rehellisesti yksin. Mutta kun tuo on vika kerta ja siellä Mies puhuu, niin menen oikein. Mua oikeesti ahdistaa tämä puhumattomuus ja kaikki välillä tosi paljon, ei henkeä saa. Arkiaamut on parhaita, kun silloin Mies halaa ja pussaa enne töihin lähtöään. Muuten ei lähellä käy. Jotenkin tässä ympyrä sulkeutuu, öisin ei ole mun vieressä ja kavahtaa kauemmaksi, jos yritän salaa mennä viereen. Siitähän on aikanaan lähdetty: Mies ei voinut nukkua lähellä, kunnes "opetin" sen siihen. Kun sanotaan, että monesti erotaan siitä syystä mistä yhteen mentiin, eli se yhdistävä tekijä onkin monesti se erottava tekijä. Meilläkin juuri noin. Seksi ja läheisyys olivat ne ekat yhdistävät asiat. Nyt niitä ei ole ;( Tässä tunnen tulleeni kusetetuksi täydet 100-0. Mulle luvattiin ja kerrottiin aivan muuta, kun mitä todellisuus oli. Luulin saaneeni ihmisen, joka haluaa seksissä samaa kuin minä. Luulin saaneeni ihmisen, jolle läheisyys on yhtä tärkeää kuin mulle. ;(