Sain asuntotarjouksen. Menen katsomaan ja nyt tuntuu sille, että ehkä en kuolisikaan muuttaessamme. Hirveää ja kamalaa se tulee olemaan, ei siitä toivu pitkiin pitkiin aikoihin. Mutta yritän nyt ajatella, että se olisi sitten mun koti, mun ja lasteni koti. Voimme tehdä sen juuri sellaisiksi kuin haluumme. No, eihän mulla ole mitään, kaikki myytiin tai annettiin pois kun tänne muutimme. Ostettiin uudet, jotka olen maksanut. Eli periaatteessa puolet olisi mun mutta en haluu mitään. Mutta olen kyllä miettinyt, ettei niitä tarttis saada Miehenkään. Mitä se on tehnyt sen eteen, että saisi jotain? Tänne yhteiseen kotiin kun muutimme, ei tämä ole silleen täysin tuntunut kodilta. Tykkään talosta mielettömästi, seinistä jne en haluaisi lupua ikinä. Mies muutti pentujensa tänne jo kuukautta aikaisemmin, koska remontti tarvitsi täällä asumista ja toiseksi, hän säästää vuokrassa. Sanoin jo silloin, että mähän rempankin tulen maksamaan, joten voin maksaa sen vuokrankin. Toiseksi, en vähättele yhtään, mitä täällä teki, mutta ei sen takia olisi tarvinnut muuttaa. Enimmäksen kuitenkin tehtiin viikonloppuisin. Mies ilmoitti tuon muuton ihan ohimennen, ei kysynyt ei edes perustellut. Meinasi jalat alta pettää ja sanoinkin siitä. Sain jumalattoman ryöpyn naamalleni, en nyt muista millä sanoilla mua haukuttiiin. Mutta hei, me oltiin muuttamassa vuosien jälkeen yhteen, mulle jo se oli sekä ihana ajatus mutta ennenkaikkea pelottava ja kamala. Kyllähän mä jo paljon ennen sitä toivoin, että lopettaisi nettitouhunsa ja toivon sitä ihan loppuun asti, että aloittaisi uuden elämän kokonaan. No, hyvin pian kävi ilmi, että joo aloittihan se kokonaan uuden elämän, mutta ei kyllä mun eikä meidän kanssa. Mä olin muuttanut satojen kilometrien päästä, poikani oli revitty vanhoista piireistä, kavereista, harrastuksista jne. Mitään saatu tilalle. Ok, lapseni saivat hyviä kavereita, harrastuksia jne. Mutta se, että Mies asui lastensa kanssa täällä kuukauden ennen meitä, se jo vei pohjan koko tältä hommalta. Toiseksi se, että kun muuttivat olin tulossa seuraavana päivänä tänne muutamaksi päiväksi. Pyysin, jos odottaisi sen yhden yön, että mäkin saisin olla sen ekan yön täällä.... ei, hän muutta tänään lapsensa kanssa. Mitäs siinä sitten voi tehdä :( Hän muuttaa ja lapsensa kanssa, heidän kotiinsa, mitäs väliä siinäkään miltä musta tuntuu. Eihän sitä edes kysytty! Sillä ekalla yöllä täällä ois ollut todella iso merkitys. Sillä hetkellä itkin ihan paniikissa, että miten muuttamisen voisi vielä perua. Oma koti oli myyty, kaikki pakkaamatta koska en vain pystynyt alkamaan siihen. Tulevaisuus aivan tyhjän päällä. Ja niin on ollut siitä eteenpäinkin.
 
Nyt siis olisi taas mahdollisuus saada oma koti. Olen huomannut tässä viime päivien aikana, tajutessani tämän loppuvan, että kun suhde päättyykin Tyttöön, se on itse asiassa mulle helpotus. Siis se, että tämä suhde ei voi jatkua, koska Mies nosti Tyttönsä entistä korkeammalle, tiedän ettei tässä tosiaan ollut mahdollisuutta. Ei se poista Miehen tekoja netissä, ei mitään mutta se, että "jatketaan ja aletaan parantaa suhdettamme mutta Tyttö tulee eka" -lause tosiaan piti paikkansa. En toki sitä epäillytkään, etteikö niin olis mutta kyllä Mies tuntuu myös pakenevan tuon taakse. Näin hänen ei tarvitse kantaa vastuuta teoistaaan eikä alkaa oikeesti tekemään mitään, ei antaa itsestään mitään eikä ainakaan mitään mitä ei halua. Näin ei olisi ollut, jos suhdettamme oikeasti olisi alettu rakentaa kuntoon. Nyt sitten erotaan tuon yhden pennun takia niin voi jippii.  Vaikea selittää tuota. Mulla on itsellä hyvä omatunto siitä,e ttä olen yrittänyt kestää ja muutta itseäni ja kestää ja teoriassa antaa anteeksi. Olen antanut Miehelle mahdollisuuksia. Aina olen kuitenkin luullut, että eroamme koska Mies ei pysty eikä halua parantua addiktiostaan eikä halua exäänsä exän paikalle. Mutta että se on nyt sitten tuo pentu, josta tuli se viimeinen pisara. Mulle helpotus jollain tapaa, niinkuin jo kirjoitinkin, mutta silti niin ymmärtämätön syy erota, ettei ymmärrä. Siis pentu, jonka hyväks mä teen kaikkeni, olen jopa kanssaan kotona että isänsä saa hoitaa nettisuhteitaan on sitten lopulta eroon johtanut syy. Toivottavasti tyttönen arvostaa joskus isänsä tekoa, johon hänellä on ollut iso osuus. Yht'ään varma en ole siitä, että tuo tyttö tulee ikinä hyväksymäään ketään isänsä rinnalla. Tyttö on isin tyttö ja sehän siinä ongelma onkin.
 
Kävin tuossa välissä katsastamas sen asunnon, samalla reissulla lenkillä. Lenkillä ihan hyvä olo, on niin luovuttajaolo, että kai sitä on pikkuhiljaa lakanut tietää tän suhteen lopullisen tilan.  Kun tulin pururadalta, Mies tuli Tyttönsä kanssa siihen, vei pentuaan treeneihin. Kysyi multa, et mitäs mä siellä teen. Tiuskasin takas, että samaa vois kysyy sulta. Siihen jäi se lenkistä saatu hyvä olo Eilen Mies laittoi tekstaria jossain vaiheessa, että tulee siihen ja siihen aikaan. Hän tuli siihen aikaan, ku lupas :-O Kysyi myös hyvän ruuan tekemisestä illalla. Siihen oli pakko esittää kysymys, et onks tehnyt jotain mitä mulle ei voi kertoo, sillä aina tuo ja yks toinen kyysymys ovat olleet niitä hyvittelykysymyksii Nyt ei kuulemma ollut. Illalla pyysi mua viereensä :-O En kyllä mennyt, koska miten puhtaasti esitetty pyyntö se oli? Moneen päivään ei oo kunnolla pystynyt mun ohi kävellä ja nyt sitten noin. Tänään ei oo kuulnut mitään viestejä, koska kenties tulee. Kiirettä Jopa niin,e ttä kerkee ajella tyttöään hakemaan ja viemään ja takas töihin. Vittu, et voi muuten vituttaa! Jos lapseni eivät lähtisi huomenna isälleen, veisin nekin katsomaan sitä asuntoo. Mut nyt käyn ehkä yksikseni vielä. Asunto sinällään aiheutti outoja fiiliksiä. Ei tuntunut sille, että apua, herran jumala perkele sentään. Oli vähän sellanen luovuttaja fiilis, että kun kerran pakko, niin miksei sitten tämä. Normi kerrostalokämppä, seinät ympärillä, katto pään päällä, asumisen jäljet näkyy. Lopullinen asuntohan se ei tule olemaan. Tulen luultavasti vaihtamaan paikkakuntaa. Miksi mä tähän Miehen lähelle jäisin ja eläisin riskissä,e ttä näen sen jonkun kanssa onnellisena? En mä täältä haluisi pois muuttaa, mutta joskus Ei nyt sillä lasteni täytyy saada pitää vanha koulu ja kaverit ja harrastukset.
 
Mies on uhannut tapaavansa mun lapsia, jos me erotaaan. Olen kieltänyt muttei usko, hän tulee tapaamaan niitä. Ovat sille kuulemma niin rakkaita, ettei hylkää niitä. Heiitn tähän kerran, että olisko sitten kannattanut tehdä asioiden eteen jotain niin olisi saanut pitää ne itsellään. Joten, mullahan on sitten myös oikeus tavata sen lapsia? Ei, en halua Tyttöä edes nähdä tän jälkeen eikä se todellakaan mua mutta tuossa kun vittuunnuksissani ajelin, päätin että mä tulen vielä puhumaan sille. Enkä enää sovittelevasti ja asioita läpikäyden ja jutellen niinkuin olisi käynyt, jos Mies olisi laittanut meidät etusijalle ja alkanut parantaa meidän suhdetta ja elämää vihdoin. Mulla on myös oikeus sanoa sille käyttäytymisestään ja mikäs osuus sillä on asioihin. Koska mut on haukuttu paskaksi ja ääliöksi ja lapselliseksi ja ajattelemaattomaksi ja ammattitaidottomaksikin niin mä en menetä enää mitään. Kerran sanoinkin Miehelle, et eikös tämä ole vähän ristiriitaista, kun ehto meidän suhteen rakentamiselle on se, että Tyttönsä olot parannetaan ensin, ettei sillä olis huono olo. Jos eroamme, silloinhan nuo juttelut jäävät kokonaan tekemättä ja Tytöllä on koko loppuelämän huono olo. Musta siinä on iso ristiriita. Eli jossain määrin luulen olevani oikeassa, että Mies pakenee tytön selän taakse -annetaan olla niin asioita ei tarvitse selvittää. Ovi kiinni ja kaikki hyvin. Seuraavan kanssa voi aloittaa puhtaalta pöydältä, hänhän on joka tapauksess ajoku täydellisyys. Jossian määrin mua surettaa, kyllä sekin, ettei noiden lasten kanssa puhuta asioita selväksi. Omieni kanssa tulen puhumaan mutta noiden kaikkien kanssa yhdessä ei asioita selvitetä. Erossamme mua surettaa paljon myös se, että mun lasten ja Miehen alsten välit katkeaa. Ovat olleet vuosikausia yhdessä ja väitän että paljon on kiinni mun omista, että Miehen omat ovat täällä olleet. Muuttuu niidenkin elämä aika totaalisen paljon, kun isänsä kanssa kolmisin jäävät. 
 
Olen katkera, niin katkera, ettei katkerampi voi enää olla. Miksen mä voinut saada normaalia miestä itselleni, jolle mä oisin jatkossakin kelvannut sellaisena kuin olin aluksikin ja joka olisi rakastanut mua ja jota mä olisin saanut rakastaa? Ei olisi ollut nettiä, ei ällöttävää vanhaa exää eikä lasta, joka jyrää kaiken ohi. Jos tässä erotaan, jää kyllä entistä paskempi olo suuhun. 
 
Viikonloppu ollaan Miehen kanssa kahden. Jossian välissä jopa odotinkin sitä, nht en tiedä mitä odottaa.