Yrittäjä on Mies, ymmärtämätön mä. Tietty ;)
 
Tekstareita on vaihdettu, mitään ei oo puhuttu. Kysyin Mieheltä: Mitä mun pitäis tehdä tai miten olla, että sä haluaisit olla mun kanssa _oikeasti_ ja vain mun kanssa? Ei mitään paskanjauhantaa vaan rehellisesti sano. (joo, hymyilytti itseänikin tuota kirjoittaessa, että hitto, mikä kysymys! Mitä _mun_ pitäisi tehdä, että toinen haluaisi olla mun kanssa :/ Jos yhtään miettii niin eihän tuollasta pidä joutua kysymäänkään. Ei rakkautta ja muuta pidä ansaita teoilla ja esityksillä, ne tulee sydämestä jos tulevat.) No, Mies vastasi että mun pitäisi pystyä ymmärtämään se että hän ei enää petä mua eikä koko ajan vaan ajatella negatiivisesti. Mun pitäisi saada asiat kuntoon Tytön kanssa. Ja muutenkin mun pitäisi päästää irti menneisyydestä ja ajatella tätä hetkeä ja tulevaa. Juu, noinkun alan ajattelemaan ja muuttumaan, niin mulla on rakastava Mies loppuelämäni vierellä, joka ei petä ei vilkaisekaan lehmäänsä päin eikä tyttöä ikinä enää suosita missään. Miksi mä en usko?
 
Ensinnäkin tuo pettäminen. Olisipa hienoa, jos olisi niinkuin Mies sanoo, ettei saa seksiä (edes netti), läheisyyttä jne mistään, koska meidän välit on nyt tällaset. Olisi ihan maailman paras asia, jos noin olisi! Koska Mies sanoo, että ei petä, mun pitäisi uskoa se. Otetas taaksepäin...puolitoista vuotta sitten kun sain sen vihdoin kiinni ällöistä teoistaan, hän lupasi parantua eikä pettää vaan haluta meille oikan, hyvän elämän. Vähän aikaa meni hyvin. Kai. Sitten aplasi chattiensa pariin. Jouluyötä en unohda ikinä, miten silitteli mua kyynel valuen, että mun pitää vaan uskoa, että hän ei ole enää se paha ihminen vaan on oppinut ja kantaa vastuunsa, välittää musta. Keväällä tunnusti vihdoin, että koukussa on edelleen mutta Nyt hän lopettaa, hän ei petä mua niin kauan kuin yhdessä ollaan. Se mun pitää uskoa. meni ehkä päiviä ei ainakaan viikkoja, kun netissä taa soltiin ja enää ei "vaan" juteltu vaan hommattiin täysillä. Tuohan kiellettiin aikaisemmin. Nyt Mies on taas lopettanut, touko-kesäkuussa viimeksi runkannut netissä. Hän on nähnyt sen maailman ja saanut tarpeekseen, kun ei edes saa siitä mitään. Loppu. Ja jos otetaan tähän vielä se, miten vuosia haukkui mua, kun mä epäilin. Ei hän petä MUA, hän rakastaa mua, hän saa mun kanssa maailman parasta seksiä, ei hänellä ole muita, hän ei todellakaan tarvitse muita. Vuosia teki tätä. Ja NYT sitten, mulle huudetaan ja vinoillaan, jos mä epäilen tai osoitan jotenkin, etten usko. Miksi eMies voi tajuta sitä tosiasiaa, että s eon pettänyt mua AINA! Tuon lopetus sanakin olen kuullut jo monesti. En mä voi uskoa siihen mitä sanoo, koska on valehdellut niin paljon ja pettänyt niin paljon ja likaisesti. Mistä mä voin tietää, että nyt on eri tilanne? Varsinkin, todella varsinkin, kun meillä ei ole seksiä ollenkaan. Mies itse on sanonut, ettei kestä viikkoa olla laukeamatta ...olen huono matikassa mutta jos ei ole lauennut, eikä meillä ole seksiä niin yksi plus yksi ei nyt ole kaksi. Lukuunottamatta viime viikonloppua me ei todella olla läheisiä, lähellä toisia, ei edes yöllä, kun Mies kavahtaa heti kauemmas, jos vahingossakin kosken. Ei pussata, ei suudella, ei halata, ei mitään. Jopa yks kolmevuotias tyttö kysyi yksi päivä, etteikö Mies tykkää enää musta, kun ei halaa mua ;( No, tää kaikki on tietty siks, kun mä en tee niitä, en tee aloitetta. Miehen selityksen mukaan mä olen tappanut käytökselläni sen seksihalut. Jee :/ Kun mä olen todella masennuksen vallassa ja vaan makaan sohvalle ja tuijotan enkä jaksa naureskella jollekin ohjelmalle tai komentoi kunnolla mitä Mies sanoo, Miestä vituttaa. Kun mä puhun, Miestä vituttaa. Kun mä en tee mitään, Miestä vituttaa. Kun mä teen, Miestä vituttaa. Joka asiassa teen niin tai näin, seuraus on että Miestä vituttaa. Sillä olen sit vienyt siltä seksihalut. Enpä voi olla muistamatta ällöä exäänsä, joka käyttäytyi kuin perkele ja puhui kuin piru Miehelle eikä todella ole millään kauneudella ja upeudella pilattu, Mie halusi kyllä. Eli ei ole mun käyttäytymisestä kiinni tämä. En ole aina ollut tällainen ja eipä Mies silloinkaan pahemmin halannut ..mä halasin ja taksin halsi kyllä. Muta sehän on mennyttä, ei sitä muistella. Kyllä mua itseänikin haittaa nää läskit todella :( Mutta se vain on niin, että nii kauan kuin olen sairas ja kilpirauhasenikin toimii huonosti ja Miehen kanssa yhdessä tällaisessa elämässä, näistä ei eroon pääse. Mutta enpä ole aina ollut tällainenkään ja silloin Mies vasta pettänyt onkin. Ei siis ole syy täysin mun ulkomuodossakaan. Tai ehkä on, Mies selittää mutta kokonaistilannetta ajatellen, ei pitäisi olla. Mutta siis, kun en nykyään mene sen viereen pussailemaan ja osoita, että haluan Miestä (vittu, ku mä oikeesti haluan ja usein haluankin :/), olen tappanut kaikki sen seksihalut. Itseäni saan siis syyttää, että joudun elää puutteessa ja sairastun siitä vaan lisää. Sanoin taaskin Miehelle ties kuin monennen kerran,e ttä en mä tee aloitetta seksiin, koska se ei haluu mua, ei seiso mun kanssa, ei nauti mun kanssa, on pettänyt mua. Mun itsetunto on niin miinuksilla, ettei sellasen kanssa lähdetä ottamaan turpaan tahallisesti ;( Mutta jos tilanne meidän välillä olis parantunut tai lähinnä Miehen suhtautuminen tunteineen ja haluineen muhun, olisin takuulla muuttunut. Se on selvää.
 
Sitten mun ei kuulemma pitäisi ajatella negatiivisesti vaan positiivisesti, että Mies haluaisi olla mun kanssa. Joo. Tästä puhuttiin psykiatrin kanssa viime viikolla paljon. Kun ennen Miestä olen ollut yltiöoptimisti, kaikissa ja kaikessa on jotain hyvää, en jaksanut ikinä stressata mistään. Enää en näe hyvää juuri missään. Työ ja lapseni, siinä ne. Siitä että Mies on sanonut mulle jonkun hyvän sanan tai edes puolikkaan on todella, todella pitkä aika. Olen kuullut raivoa, haukkua, arvostelua, valittamista, nolaamista, huutoa. Mun lähellä ei voi olla paria päivää kauempaa (viime vkl, pari päivää Mies jaksoi pinnistellä, sitten loppui). Mitä mä sitä voin ajatella? Olen ällöttävä, inhottava, kaikki haukut ansaitusti osakseni saanut, kaikkien elämän pilaaja. Nytkin se on töissä, joita on viime aikoina ollut todella paljon ja todella myöhään. Parempaa seuraa. Ymmärrän, kyllä mä sen ymmärrän oikeasti. Mutta olen siitä myös surullinen ja pahoillani. 
 
Menneitä Mies ei jaksa enää märehtiä, on turhaa, katse siis tähän hetkeen (kello kymmenen ja töissä...) ja tulevaan, menneistä viis. Tästäkin puhuin omassa terapiassani. Niinkuin aiemmin kirjoitin, ei voi olla nykypäivää ilman menneisyyttä. Jos Mies ei olisi pettänyt mua ja jättänyt sen exänsä omaan exän arvoonsa eikä nostanut tuota yhtä pentua kaiken yläpuolelle, meillä olisi voinut olla todella hyvä ja antoisa elämä. Siitä olen aivan varma, meillä olisi  ollut paljon hyvää. Joten miten ei voi olla Miehen teot vaikuttamatta? Niiden vaikutusta Mies ei ymmärrä, tai halua ymmärtää, koska silloin joutuis kantamaan vastuuta. Asioista puhuminen, ongelmien ratkaisu on Miehelle yhtä kuin märehtiminen ja henkevien puhuminen. Voiko vastuuttomampaa käytöstä olla? Kaikki roskat vaan maton alle, poissa silmistä, poissa mielestä. Siellä pysyvät, kunne ssyystä tai toisesta, mattoa raotetaan tai peräti siirretään -sieltähän ne nousevat esille.
 
Mies omasta mielestään yrittää mutta mä van en halua nähdä sitä. Kun kyysn, miten, en saa vastausta. Mä oikeesti enä näe sitä kovaaa yrittämistä ja tekemistä :( Joitain viikkoja sitten Mies tunnusti, että ovat ajatustyötään, lupasi alkaa tekemään konkreetisia tekoja. En mä ole nähnhyt muutakun noita mulle negatiivisia asioita. Jos kerran tekee selvästi jotian mitä mä en huomaa, miksei sitä voi sanoa? Päinvastoin, se eräs viikonloppu muutama viikko sitten oli meidän kannalta aika ratkaiseva. Silloin puhuttiin, oltiin lähellä, pussailtiin, halattiin ja tsiisu, seksikin oli mahtavaa ja sitä oli paljon. Mutta arki, kun koitti, vetäytyi Mies ja siitä lähtien, päivä päivältä on tilanne menneyt paskemmaksi. Mä en tähän oikein keksi syytä. Oliko tarkoitus taas vaan saada mulle jotenkin pirteämpi olo ja sitten naps, matto pois jalkojen alta? Siitäs sait kurja. En tiedä, mutta tuo vkl on selkeä muutos huonompaan suuntaan. Vaikka toisin silloin puhuttiin ja Mieskin puhui.
 
Musta on niin surullista, että terapeuttimmekin sanoo, että jos eroamme, se tapahtuu "oudoista" syistä, kumpikin haluaisi jatkaa. Mieskin jopa on tuota mieltä, että typeristä syistä erotaan. No voi haloo, miksei sitten tee asioiden eteen mitään!! 100% vastuu on hänellä aloittaa se korjaaminen, jos haluaa. Koska ei ole aloittanut, ei ole siis halunnut. Näin mä asian näen. Sanoi taaskin,e ttä ei hän ole sellainen ihminen, joka alkais jatkuvasti mun kanssa puhua henkeviä. Ei ole juu :( Ja henkeviä ...siis meidän pitäis puhuu meidän ongelmista ja tehdä muutamia sääntöjä, että pystyttäisiin jatkamaan ja aloittamaan ns. uusi elämä yhdessä ilmän näitä ongelmia. Mutta kun Mies ei haluu puhuu, se on hälle luonnotonta ja ei ala mun kanssa henkeviä puhumaan, niin me ei sit puhuta. Hänhän ei mulle anna itsestään yhtään milliäkään.
 
Tuosta kirjoiteltiin toissa päivänä, Miehen mielestä haluamme molemmat sama. Musta ei haluta. Kyseessä siis oli jälleen se, et mä haluan erota ja mä teen eroa ja mä mä mä... Mä eroon, Miehellä ei osaa ei arpaa siihen, yksin kannan vastuun siitä, koska yksin sitä haluun. :-O (tää muuten väitti ihan kai tosissaan, että jos muutan, mä joudun maksa puolet tän talon kuluista edelleen. :-O Että kun en asu täällä, maksan Miehen ja pentujensa vesilaskusta puolet. Jeps. No, ninhän se ei todellakaan ole. Terapeutillekin tuosta mainitsin ja sanoi, että jotkut Miehet tekevät tuota, että yrittävät vedota taloudellisiin syihin eron uhatessa) Kuulun kuulemmaedellen Miehen tulevaisuuteen, jos tähän elämään saadaan jotain järkeä. Unohtamalla saadaan. Aloitetaan huomenaamulla uus elämä, tusta noin vaan. Olen kyllä miettinyt, että onnistuisipa se, olis aika jees. Silloinhan tuo Tyttönsä saisi kärvistellä koko loppu elämänsä. Jos aloitamme huomenna uudelleen, ei mun tarvii puhuu sen kanssa asioista -eihän niitä voi märehtiä eikä muistella eikä niihin palata, jatketaan normaalisti huomisesta lähtien, mitäänhän ei ole tapahtunut!
 
Tai sitten mun tietokone. Kovasti on Mies eilisillan naputtanut omaa puhelintaan selkä muihin päin. Punastuen ja hymyillen. Jos mä tekisin niin, vittu et mut olisi haukuttu ja syytetty! Teki mieli sanoa asiasta mutta annoin olla ja hain koneeni sohvalle kirjoittaakseni tätä. Nyt on sellanen vitutus päällä, että :/ Olin monta päivää tekemättä koneella mitään, koska sain siitä niin paljon haukkumista -ja syytöstä, että se onkin nyt meidän isoin ongelma. Ei merkitystä. No, ok vkl Mies oli sohvalle mun vieressä. Mutta sitten laiminlöin eräitä velvollisuuksia, jotka piti ehdottomasti olla perjantaina liitossa. Joten maanantaiaamupäivän laiminlöin työni ja kirjoitin jutut, jotka piti olla pe valmiina. :( Ja tuli itseasiassa äsken kotiin. Lähdin sohvalta pois, kun sähköpostia pukkaa koko ajan. Siinä, kun mä en saa päivittää blogejani tai kirjoittaa lasten harrastusjuttuja eteenpäin, tämä saa kyllä joka jumalan ilta naputtaa puhelintaan ihan nin paljon kuin haluu. Mutta ei sitä lasketa, kyllähän Mies saa :/
 
Mun piti lähteä yhteisterapiastamme työasioiden takia aikaisemmin. Ehdotin päivällä Miehelle, että jäisi sinne loppuajaksi yksin purkautumaan. Mulle enemmän kuin on, koska tuo oli vika käynti. Sanoin tuosta terapeutille, kun mentiin ja se oli ok. Lopussa sitten ei ollutkaan, vaan passitti Miehenkin pois. Olisikohan Miehen puheilla ollut jotain merkitystä asiaan? Terapeutti oli välillä aivan pihalla meidän puheista enkä ihmettele. Onkohan tällaista soppaa, jota ei haluta oikeesti edes selvittää olemassakaan? Lopuksi lähdettäessä sanoin, että halua tarvittaisiin, sitten olisi selvitty. Totta siitä se lähtee, sanoi terapeutti. 
 
Mulla on todella voimaton olo. Päivä päivältä enemmän ja enemmän. Ei jaksa mitään. Pitäisi kirjoittaa Kelaan se psykoterapiahakemus mutta ei jaksa niin virallista kirjoittamista. Päätöksessä menee kuitenkin aikaa, joten äkkii pitäisi tehdä. Missä viipyy meidän asunto?? Ei poista tuskaa mutta ehkä joskus helpottaisi. Tämä aiheuttaa niin monia tunteita pahoinvoinnista pettymykseen tämä tilanne ja Miehen sanat ja käytös. Oma terppani sano, että tässä tilanteessa, kun kaikki ongemat on ikäänkuin levitetty pöydälle kaikkien näkyville, olisi ihanne tilanne lähteä purkamaan niitä. Kun niiden suhteen salattavaa ei enää ole, tai siis ongelmat tiedetään ja niistä on ääneen puhuttu. Enää olisi vain suunta yläspäin, kun niitä alettaisiin ratkomaan ja selvittämään. Niinpä ;( Kun toinen haluis sitä, se olisi helppoa. Helppoa siis ottaa ongelma kerrallaan ratkottavaksi. Jos sitä halua olisi.

Mietin, että laitanko tätä kirjoitusta Miehelle ollenkaan. Kun saan kuitenkin kuulla kunniani siitä, miten käännän kaikki asiat hänen viakseen ja kaikki syy on hänessä ja mussa ei mitään vikaa. Noh, siitä olen kyllä aina eri mieltä: jos mussa ei olisi vikaa, tuskin Mieskään mua näin kohtelisi ja olisi kohdelllut. Musta on hyvä, että nykyään Mies laittaa tekstareita, koska näen niistä hivenen mitä se ajattelee. No, ei se todella mitään tunteitaan kerro eikä mitään syvällistä mutta silti. Toisaalta se on harmi, että tekstareita välillä kirjoittaa, koska eri on niin suuri sitten siihen, kun asioista ei puhuta sanallakaan. Mies piiloutuu niidne viestien taakse, siellä voi vaan kirjoittaa, ei tarvitse antaa itsestään muuta kuin ne kirjaimet. Silti,m hyvö että edes noin avautuu, ehdottomasti hyvä. Kyllä musta jotenkin oudolla tavalla tuntuu, että olalan silloin jonkinlaisessa yhteydessä, kun kirjoitellaan. Vaikkakin ne on pitkälti mun syyttelyä ja ohjeita miten mun pitäis käyttäytyä ja olla, että kelpaisin. Silti :(