Kävin tänään psykan kanssa jutskaamassa. Elokuussa olin edellisen kerran ja tämä oli se toinen vaadittava kerta haettaessa Kelalta tukea psykoterapiaan. Viimeksi lääkäri oli sitä mieltä, että mulle ei ehkä myönnetä sitä, koska masennus ja muut ongelmat ovat 100% Miehestä, käytöksestään, touhuistaan johtuvia. Nyt kolme kk myöhemmin, oli sitä mieltä, että minulle tullaan myöntämään se. No, tekee lausunnon, minä teen hakemuksen ja sitten toivotaan sormet ristissä parasta. Kelasta kun kyse, ei voi koskaan tietää..
 
Teki mulle sen perinteisen masennustestin mutta lisäksi jonkun toisenkin. Niiden ja keskustelumme jälkeen sain diagnoosin, että mulla on keskivaikea+ masennus. Varmaan aika oikea, olin tosin ajatellut, että ehkä jopa keskivaikea. No, vaikeasta ollaan onneksi tultu alaspäin, se on hyvä. Olenhan mä siitä suosta, sieltä pohjlata noussut, tiedän sen itsekin. mutta kun olo on koko ajan paha ja ahdistunut, ei tää oikein hyvällekään tunnu.
 
Mua välillä ärsyttää se, kun aina itken. En vaan voi sille mitään :( Nytkin kyynelehdin ja pyysin anteeksi niin psykiatri sanoi, ettei sitä pidä anteeksi pyydellä vaan olla tyytyväinen, että pystyy tuntemaan. Itku kertoo pahasta olosta ja hyvä, että siihen kykenee, pystyy siten poistamaan pahaa oloa. Onhan se niinkin mutta silti ;( Mieluummin olisi itkemättä. Useimmiten pystyn itkeen ilman että Mies huomaa tai herää mutta joskus näkee. Eilen kyllä kysyi, että mikä nyt on, miksi itken. Mä en nykyään tiiä, mitä pitäis vastata. Kun tietäähän se syyn! En voi enkä halua vastata, koska haluaisin puhua siitä. En mä voi heittää ilmoille lauseita "on hirveää erota", "mulla on paha olo", "miksi sä oot tehnyt tän mulle", "mikset halua olla mun kanssa" ...en mä voi noita heittää, koska ne vaatisivat puhumista. ;(
 
Viime vuosien ajan olen ollut jatkuvasti kipeenä jostain päin -yskää, nuhaa, kuumetta, kurkkukipua, selkäkipua. Ennen en olllut koskaan sairaana. Olenhan toki tienyt, että johtuu tästä tilanteesta, kroppa ei kestä ja yrittää ottaa aikalisää näin. Tuo psykakin sanoi samaa. Mulla on työ josta tykkään ja josta nautin ja siksikään en saikulla ole juurikaan masennuksen takia ollut. Jos tekisin jotain muuta esim. toimistossa, oliisn ollut paljon sairaslomalla, siitä olen varma. Psykiatri arveli, että nää mun sairastumiset on tuotakin, että tarviin pysähtymistä ja sitten sairastun flunssaan jne. Ei kroppa kestä tällaista henkistä pahoinvointia määräänsä enempää. Olen huomannut :( 
 
Lisäksi mulla on taas lapa ihan jumissa, tuntuu kuin hermo painaisi jonnekin, tosi pistävää kipua välillä. Tääkin on kuulemma yleistä :O Mä olen tunneihminen ja nyt kun olen pitkään joutunut patoamaan tunteeni, sekin saattaa purkautua näin. Kun pää pettää, pettää kroppakin. Senkin olen huomannut. Ylipäätään olen aina ollut kiinostnut ihmisestä kokonaisuudessaa ja kaiken vaikutuksesta kaikkeen. Olen nykyään itse elävä esimerkki siitä, miten ihminen todella on psyko-fyysis-sosiaalinen olento. Tuota kipua en kyllä olisi osannut ajatellakaan elämästäni johtuvaksi.
 
Olen jo pitkään miettinyt masennuslääkkeitä. Todella kova henkinen isku edes ajatella saatika että niitä joutuis syömään. En käytä mitään lääkkeitä ja nyt sitten mietin masennuslääkkeitä. Masennulääkkeitä, ei jeesus sentään! No, sain reseptin ja mietin, aloitanko ja koska, jos aloitan. Ehkä pällistelen reseptiä aikani, totuttelen siihen että _mulla_ on sellanen. Olen muutenkin ajatellut, että jos lääkkeitä joudun ottamaan, otan vasta jos ja kun tästä erotaan. Luulen, että sitten kestäisin paremmin ajatuksen lääkkeistä. Paniikkihäiriöönkin kuulemma nuo lääkkeet auttavat. Jouduin kertomaan niitsä todella ykistyiskohtaisesti ja osittain sen perusteella valitsi lääkkeen. Aloitan todella pienellä annostuksella senkin takia, etten tosiaan syö mitään lääkkeitä. 
 
On niin helpottavaa saada puhua ihmisille jotka ymmärtävät eivätkä teilaa, arvostele, syyttele. Tästä puhuin muutenkin oman terapeuttini yhteydessä. Sekin, että jollain on "teoriatietoakin" seksiaddiktista, se on suuri juttu. En olisi voinut parempaa terppaa löytää!  Olo oli astetta helpottavampi, kun sieltä lähdin. 
 
Meidän harrastuspiirissä on päättäjäiset illallisineen palkintojenjakoineen jonkun ajan kuluttua. Eilen Mies kysyi tuosta, vastasin että kerro ku tiedät. Ei ole ilmoittautunut sinne ja olen olettanut sen johtuvan musta: ei haluu sinne mun kanssa. Olen välillä miettinyt, että en mene, menkööt yksin ja olkoot keiden kanssa haluu. Mutta kun lapsnei palkitana siellä! Ja kun siellä on munkin tuttuja, kavereita. Olen ollut yhtä tiiviisti hommissa mukana kuin Mies ja ei oole musta oikein, että joudun jäämään pois. Sanoin tuosta Miehelle eilen. Ehdotin tänään, että lähden palkintojen jaoen jälkeen lapseni kanssa pois. Mies voi sitten jatkaa iltaa ja yötä vapaasti ilman mua. Musta sekin tuntuu väärälle muta en mä haluu sitäkään, että Mies ahdistuu mun läsnäolosta siellä. Tähän tuli vastaus "Mistä sä noita juttuja keksit?? Mä en oo sanonut mitään tollasta enkä ajatellutkaan että sä et saisi tulla sinne!!! " Siltä musta on kuitenkin tuntunut ja tosiaan, sanoinkin siitä. Mies ei eilen vastannut siihen mitään. ja enhän mä voi tietää, mitä se ajattelee, kun ei puhu :( Tekstarina pystyi sit onneks sanoo tuon.
 
Mistä ahistaa kuulemma mun ajatusmaailma. Jos en ois kysynyt mitä, en olisi sanaut ikinä tietää. Se, kun mä luulen että koko sen suku haukkuu mua ja että hän ei kestä olla mun kanssa samassa tilassa. Niin ei todellakana kuulemma ole. No, tänä aamuna harjasin vessassa hiuksia, Mies tuli peseen sinne hampaita ...lähti pois :( Mies ei ikinä lähde peseen hampaita muualle vana istuu siellä vaikka ois ketä. No, mä lähdin pois ja sanoin, et voi mennä.  Mitä tuosta voisi muka ajatella kuin ettei pysty/haluu olla mun kanssa samassa tilassa? ;( 
 
Sukulaistensa puheista tiedän vain se, mitä Mies mulle vihainen karjuu tai mitä sanoo muiden sanoneen tai ajattelevan. Muuta mä en voi tietää, koska ei puhu. Ei kuulemma oo sanonut, et yleisesti mua haukutaan. Tuo ei oo ikävä kyllä totta ;( Lehmäänäs en laske lähisukuun mutta sen suulla Mies on paljon haukkunut mua. Ja onhan tuo pennuilleenkin haukkunut mua. Mutsinsa on kuulemma ainut joka on jotain sanonut. sanoin vaan,e ttä toisaalta mulle on ihan sama, koska mä tiedän mitä oo tehnyt ja jos toisia ei tosiasiat kiinnosta, en mä sille oikeesti voi mitään. Tähän tuli vastaus: "Kannattais miettii millasia viestejä lähettelee". puytosin taas hetkeksi, kun aihe vaihtui nanosekunnissa toiseksi. En edes ymmärtänyt mitä tarkoitti. laitoin kysymysmerkin. Vastaus: "Sähän niitä viestejä oot laittanut.." Ihan kuin oltais köyty eri keskusteluu. No, äitilleen olen laittanut toisen blogini erään kirjotuksen, sen jälkeen kun kävi mut haukkumassa, vastasi maililla ja kertoi, ettei ollut tiennyt ja toivo, että saataisiin selvitettyä asiamme. Miehen ällölle exälle laitoin taannoin yhden viestin. Niitä siis tarkoitti ja niiden määrä oli riittävä. Nin mustakin sihen asti, kun erotaan. Mä tulen todella kertomaan oman osani tästä kaikesta hyvässä ja pahasssa.
 
Mies on taas töissä :(