perjantai, 8. maaliskuu 2013

Testing

Ei vaan meinaa toimia tämä uusi vuodatus...

sunnuntai, 11. marraskuu 2012

Outo käänne

 
Olen laittanut joitain tänne päivittämiäni tekstejä Miehelle. On halunnut niitä ja musta se on ok. Itse en tiedä päänsä sisälmyksestä mitään, joten musta on ok, että hän tietää mun. Tuon viimeisen "Ero" -tekstin jälkeen sain tekstaria, että mitäs jos katottaisiin vielä loppu vuosi mutta ihan eri tuulin kuin tähän asti ja päätettäisiin sitten erotaanko vai ei. Pyysi mua miettimään, haluaisinko niin. Vastasin, että sanon samaa kuin aiemminkin, että jos haluaa ja tietää mitä se pitää sisällä, mihin haluua ja pystyy sitoutumaan. Eli sen pitää haluta olla mun kanssa _oikeasti_ ja vain mun kanssa ja sen pitää haluta meidät ykkösiksi elämäänsä. Ja tää on asia, joka sen on pakko puhua ja mä en tee siihen aloitetta. Enkä muuhunkaan. Mä en laita itteeni likoon yhtään, en tippaakaan. Lähden kyllä mukaan, jos näyttää siltä, et ollaan tosissaan. Sitä ennen en tee mitään. Mies vastasi, että puhuu illalla. Enpä odottanut mitään, koska tuon olen kuulut aiemminkin. Enkä tosiaaan luvannut sille tai meille tai kenellekään uutta mahdollisuutta.
 
Ilta tuli ja meni, ei mitään. Menin nukkuun, Mies jäi katsomaan telkkaria, kuten aina. Nyt tulikin heti perässä sänkyyn ...ja alkoi puhumaan :-O Oli miettinyt viime aikoja eikä tykännyt niistä. Mutta oli miettinyt _omaa_ käytöstään, sitä että ehkä se ei olekaan muuttunut ja ehkä en oikeasti olekaan huomannut muutosta hänessä. Ainoastaan raivonnut ei ole, sen olen toki huomannut ja se on hyvä. Mutta muuten Mies oli huomannut, että ei käytöksensä tosiaan ole muttunut, ajatuksiaan en osaa edelleenkään lukea. Ohhoh, tähän asti olen saanut kuulla kovaa huutoa siitä, miten hän yrittää ja mä en vain halua/pysty/halua nähdä sitä muutosta. Mä olen tyhmä ja itsekäs ja ryven itsesäälissä enkä näe ympärilläni mitään hyvää. Melkoinen muutos ajattelussa :-O Noinhan se on. Miehen käytös on menneiden viikkojen aikana muuttunut vain huonompaan ja ivallisempana suuntaan. Aivan sama, sanonko mitään tai sanonko jotain, ei käy hänelle. Olenko itkenyt tai ollut itkemättä, nauranut tai ollut nauramatta.
 
Kysyin, että miten ihmeessä Mies edellispäivänä muuttui kuin toiseksi ihmiseksi, talvesta kesästä, mustasta valkoiseksi jne. yhtäkkiä, naps vaan oli entinen raivoilija ja itse ivallisuus hävinnyt ja tilalle tuli pirteä, mun lähellä viihtyvä ja mulle kuin ihmiselle puhuva tyyppi. Hän oli kyllästynyt siihen ilmapiiriin, mikä viime viikkoina oli ollut ja siihen, että se vähän mikä puhutaan, puhutaan tiuskimalla ja ärjymällä. Nyt hän päätti muuttaa sen. Voi vee, vaikka hyvä noin! Mutta miten paljon mä oon saanut kuulla siitä, miten mun takia meillä on tuollaista "kun sä teet", "kun sä et tee", "kun sä sanot", "kun sä et sano". Miten paljon olen saanut kuulla siitä, kun en tajua,e ttä hän yrittää ja mä naljailen ja vittuilen koko ajan. Toisena päivänä sit sanoo, etten puhu mitään. Että olepa tässä, kun saat jatkuvasti kuulla joko olevani vittuilija tai raivostuttava ku en puhu mitään, päivästä riippuen teen noita aina... Nyt oli mennyt itseensä ja huomannut oman käytöksensä vaikutuksen meidän elämässä. Joo-o! Enpä olisi uskonut kuulevani moista ikinä. Koskaan. En milloinkaan. 
 
Pääsimme me kyllä puhumaan lapsistaankin. Jo aika pian, Mies sanoi, että mun PITÄÄ laittaa välini kuntoon Tytön kanssa. Vai pitää :-D Tällä hetkellä mua ei voisi vähemmän kiinnostaa koko pentu. Mulle on oikeesti aivan sama, mitä se ajattelee tehneensä tai ylipäätään, että sen olo on kurja. Vittu, niin on mullakin ja on ollut jo kauan eikä siit ole välitetty! Miks mä välittäis jostain huonosti käyttäytyvästä, joka äitinsä tavoin on manipuloinut meidän elämää ihan vitusti. Tässäkin todella mentiin liian pitkälle. En olisi ikinä voinut kuvitella jotain lasta kojtaan tuntevani näin mutta enpä ole koskaan nähnyt että joku lapsi voi vedättää noin paljon. Huhhuh. Tässä tuli sitten taas se, että Mies ei voi kuulemma hylätä lapsiaan meidän takia. Taas tämä sama mutta ei mitään kunnon perustelua! Että jos valitsisi meidät ykköseksi, taistelisi meidän asiat kuntoon ja pääsisimme vihdoin aloittamaan uuden, normaalin elämän, hän hylkäisi lapsensa. En voi ymmärtää. Olen kysynyt tätä monet kerrat, et miksi noin, kun en itse pääse tuonne ajatustasolle ollenkaan. En edes kovin yrittämällä. Miehen mielestä mun pitäisi korjata nyt vvälini tuohon Tyttöön ja kun sen elämä on kunnossa, keskityttäisiin meihin. Tsiisus, ikinä en koskaan missään tilassa enkä tilanteessa tuollaiseen lähtisi. En voisi koskaan luottaa siihen, että me todella tultaisiin sitten. Enkä edes halua, tuo Tyttö ei ole mulle ykkönen eikä meidän perhe-elämän pohja. Meidän elämän pohja ollaan me, minä ja Mies. Todellakin ja sen tietää kyllä "kaikki". Mutta ei Mies. Ei, mä en tajua miten se ajattelee, että alkamalla rakentaa meille suhdetta, joka automaattisesti parantaisi muidenkin elämää, se hylkäisi lapsensa. Siis kyllähän mä tiedän mitä se oikeesti tuolla tarkoittaa mutta kun ei itse selitä, ei kerro, ei perustele. Se on vaan tuo Miehen itsepäisyys ja joku päättämä, että Tyttö tulee ekana, that's it. Ei mitään väliä, miksi tähän tilanteesen on tultu. Ei, sillä ei ole mitään väliä. 
 
Puhumisesta Mies myönsi jälleen, ettei hän puhu, tietää sen. Ei osaa ja kun se ei ole hänelle luonnollista. Oli miettinyt tätäkin, että kyllä hänen pitäisi puhua, varsinkin kun se on meille iso ongelma. Lupasi yrittää nyt tosissaan mutta sanoi, ettei hänestä koskaan mitään ruuneperia tule. Ei tarvi tullakaan, tietenkään, ruuneperi on kuollut ja kuopattu ;) Mutta olen vähän ihmeissäni, että Mies on nyt tiedostanut ongelmansa ja tietää mitä pitäisi tehdä. Saa nähdä, miten se toteutus on. Mutta on se hitto vie, että monen viikon, kuukauden, vuosien asiat tää tajuaa nyt yhtäkkiä, vaikka olen kakssataa kertaa sanonut niistä. No, todellakin parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ajattelen tässä nyt enemmän Miestä kuin meitä, Miehen kasvamisen aj paranemisen kannalta nää havainnot  mitä on nyt itsestään tehnyt, ovat ihan huippuja. Kun ne vain kantaisivat hedelmää. Tähän asti on kuitenkin kieltänyt puhumisen tärkeyden. Nyt myöntää sen.
 
Lupasin katsoa mitä tuleman pitää. En ole toiveikas, en usko, en luota. Olen hyvin neutraali, jopa yllättävän neutraali kaiken suhteen. Jos jotain tapahtuisi parempaan suuntaan, olisin siitä äärettömän iloinen. Tottakai mietin sitäkin, jos Mies jotain tekee, miten kauan hän sitä jaksaa. Onhan se ennenkin yrittänyt aj jaksanut esittää pari päivää. Miten nyt? Nyt kuitenkin teki tämän aloitteen ihan omasta tahdostaan, ensimmäisen kerran ikinä, on miettinyt ja bongannut ongelmia.

Asuntohaua en laita pois, jos näyttää sille et tämä jatkuu, vaihdan hakemukseen päivämäärää ensi vuoden puolelle. En voi uskoa sanoihin enää, en vaikka ne olikin nyt aivan erilaisia kuin koskaan ennen ovat olleet. Ylipäätään, sehän oli nyt Mies joka alkoi puhua. Mä en tässä menetä mitään, enkä tosiana laita itseäni likoon. Mä olisin tässä joka tapauksessa edelleen, vaikka asunnon olisin saanutkin.


 

keskiviikko, 31. lokakuu 2012

Salmari -kiitos jokaisesta hetkestä


Tää on niin herkkä biisi :( Niin osuvat sanat paikoitellen, että.....

Olen asettanut takapihalleni hautakiven
Johon kaivertanut olen meidän molempien nimet
Vaik se oli jotain minkä ei ois pitänyt kuolla
Nyt oon kun jussi kuokan kans tyhjällä suolla

Joudun alottaan alusta, kaiken rakentaan uudestaan
Väärät oli käsitykset suhteen vakavuudesta
Mä tiesin tunteeni, uskoin et tunnet samoin
Uskoin siihen kunnes aloit mun kanssani voida pahoin

Kunnes löysit jonkun jonka kans koit alkuhuuman uudestaan
Koit ensimmäisen halauksen, ensimmäisen suudelman
Ja tiedän et se tuntuu oikeelta ja hyvältä
Mut kellut vielä pinnalla, et oo käyny syvällä

Siin maailmassa, johon oot vaihtamassa
Joudut ehkä elään koko loppuelämäs sen kanssa
Että joskus viel näet et sul oli käsissäs kultaa
Ja heitit sen vaan menemään, hautasit sen multaan

refrain:
Kiitos siitä kaikesta mitä sä annoit mulle
Kiitos siitä kaikesta mitä mä sain antaa sulle
Kiitos jokaisesta sodasta ja jokaisesta rauhasta
Jokaisesta itkusta, jokaisesta naurusta
Kiitos hetkist jolloin vihasin mut silti rakastin
Ja joka hetkest vaatteis ja joka hetkest alasti
Kiitos jokaisesta hetkest, jonka olin kanssasi
Mielessäni tuut oleen ain' matkallani kanssani

Oon saanu paljon haavoi mut ne onneks myös kasvattaa
Tiedän paljon siitä mist en tienny ennen paskaakaan
Tän läpikäyminen on tehny musta miehen
Ilman tätä oisin henkisesti jäänyt puolitiehen

Oon tajunnu et vaik ois käsis elämäs nainen
Sä et siltikään voi rakentaa sen ympärille kaikkee
Kun et voi tietää mikä on sun elämällä juonena
Toisen voi sult viedä vaikka kuolema huomenna

Sillon jos sä joudut miettiin yksin menetyksiis
Eikä tukenas oo ketään, oot joutunu hylätyksi
Niin usko kun mä sanon, se on todella vaikeeta

Et yksin pysty hyväksyyn tai käsitteleen kaikkea
Sillon tarvit niitä jotka auttaa sut taas jaloillesi
Pitää sut kasassa ja asettaa sut aloillesi
Muuten oot vaan loppuun asti täysin ymmälläsi
Kunnes päätät luovuttaa ja kiedot köyden kaulas ympäri

refrain

Paljon sä mua satutit ja paljon sä mua loukkasit
Paljon henkisesti petit, paljon valehtelit
Mutta kaikest huolimatta sä et pystyny tappamaan
Sitä mikä pysyy eli ikuista rakkautta.



keskiviikko, 31. lokakuu 2012

Ero

 
Se on sitten juuri tuossa edessä. Mä en selviä, mä en selviä siitä mitenkään :( Vaikka Mies on kohdellut mua miten huonosti tahansa, en mä ois halunnut erota. Olisin todella halunnut taistella asiat kuntoon. Ihan tähän aamuun asti toivoin ja uskoin ja mitä tahansa muuta epätoivoista, että Mies yhtäkkiä tajuaisi ja päättäisi taistella. Siis mulla ei ole edes mitään syytä toivoa tuollaista, koska merkkejä siitä ei todellakaan ole ollut. Epätoivoisen epätoivoisia ajatuksia :( Ja se et mä jään yksin, voi jeesus apua :(
 
Mulla ois asunto, jos vaan vuokratakuu järjestyy ajoissa. Ihan ok kämppä, ei parhaalla paikalla mutta menettelee ainakin näin alkuun. Hyvä talo, ei mikään laitapuolenkulkijoilla asutettu. Ei voi iloita, vaikka asunto hyvä pohjaltaan onkin. En mä halua sinne!! 
 
Mies tuli yöllä kotiin. Kun tuli sänkyyn, tuli mun viereen, otti kiinni ja oli lähellä. Koko yö meni niin. En muista, koska olisi ollut noin. Aamulla ennen töihin lähtöään halasi mua, piti lähellä ja pussaili otsaa, poskea. En muista koska noinkaan aiemmin. Miksi nyt? Miksi nyt, kun kaikki on loppu? Kun Mies on sanonut, ettei ota halauksiin ja muuhun ekaa askelta, tee aloitetta eikä edes halua mun lähelle koska mä oon xyz. Nyt sitten halasi todella lämpimästi. Mitä voin siitä muuta ajatella, kuin että on äärettömän helpottunut, että vihdoin tein ratkaisun ja lähden? Kun hyvin pystyi olemaan mun lähellä eikä ollut edes kankea kuin rautakanki, niin kuin joskus. Kyllä tuntuu pahalle, tuntuu ihan sairaan pahalle ;( Siis siinä oleminen tuntui hyvälle mutta ku tietää, että viimeisiä kertoja tai peräti viimeinen, niin voi apua ;( 
 
Mies kirjoitti tänään, että on kyllästynyt olemaan aina syytetty, että joka asia on hänen syytään. Mä en osaa tuohon enää sanoa mitään, ku oon sanonut saman niin momta kertaa. Jos Mies syyllistyy teoistaan, mitä mun pitäis tehdä, ku ei se usko eikä kuuntele mun sanoja? Kun meillä se on Mies, joka on pettänyt. En mä. Meillä se on Mies, joka roikkuu exässään, en mä. Meillä se on Mies jonka lapsesta on tullut ongelma, ei mun. Noi kolme asiaa on Miehestä lähtöisin. Mä en voi ottaa niistä syitä niskoilleni, en vaikka tahtoisin :( Mies syyllistyy kerta toisensa jälkeen noista ja silloin mä saan kuulla huutamista. Olisin todella ollut valmis, edelleenkin, selvittämään noita asioita. Mutta sihen ois tarvittu Miestä mukaan. Ei halunnut :( 
 
Viikonloppuna olis noiden harrastuskauden päättäjäiset ja palkitsemistilaisuus. Mies ei voi nyt tulla sinne, koska mä meen. Menen yhden lapseni takia ja hänen kanssaan. Mies aikoo valehdella, että joutuu töihin. Kysyin siltä, et mitä sanon lapselleni tuosta, ettei Mies ole siellä. En haluaa sanoa sille todellakaan, että kostaa lapseni kautta mulle. Tähän sain vastauksen: "Vittu sun kanssa miten yrität taas syyllistää mua!!!" Ku kysyin, että miten syyllistin, vastausta ei tietty tullut. Vastaisi joskus, kun kysyn tarkennusta noihin älyttömiin heittoihinsa!! Mä en aio lapselleni todellakaan valehdella syytä, on jo niin vanha ettei todella edes uskoisi. Mutta tulee myös ihmettelemään, miksei Mies tule. Yhteinen harrastus, joka on molemmille tärkee, Mies ollut lapsen mukana koko ajan, hyvässä ja pahassa. Ja sit kun on sen tärkeä hetki, Mies ei tule sinne mun takia. Ja sitten Mies syyllistyy :( Mies syyllistyy ja vetää herneen nenäänsä kyllä kaikesta. Eiks se oo niin, että silloin ihminen syyllistyy, jos tuntee/tietää olevansa syyllinen.
 
Mies kirjoitti myös yrittämisestään. Kun on sanonut, että on yrittänyt jo pitkään mutta mä en vaan _suostu_ näkemään sitä muutosta mikä käytöksessään on tapahtunut. Kun muutaman viestin verran jaksoin lypsää vastaust (mikä vittu siinäkin on niin vaikeaa, ettei voi antaa heti vastausta vaan pitää kierrellä ja kaarrella!)  sain vastauksen, että hän on rauhallisempi. Olenhan mä monesti sanonut siitä, että onneksi on lopettanut sen jatkuvan raivoamisen mulle ja siitä olen iloinen. Mutta nyt sain tietää, että tuo että Mies on ollut rauhallisempi on tarkoittanut sitä yrittämistä ja sitä ettei ole pettänyt mua. Entä sitten viime viikot, kun on haukkunut ja syytellyt mua milloin mistäkin? Nyt kirjoitti myös, ettei meillä ole tarvinnut olla syytäkään niin tulee erimielisyyttä ja riitaa. Hienoa! Tähän asti noista on syytetty suorin sanoin mua, et mä oon sitä ja tätä ja tuota ja oon sanonut niin tai näin tai noin. Kyllähän mä sen oon tiennyt, ettei syy ole mussa 100%:sti mutta ku toinen tuhahtelee niin, uskoohan sitä huonona päivänä olevansa kaikkeen syypää. Sitäkin kysyin saamatta vastausta, että miksi s eon aina ollut niin, että Mies saa vaikka haukkua mut alimpaaan helvettiin mutta jos mä sanon sille jotain, mistä ei pidä, siitä tulee hirveä sota ja mut haukutaan siitäkin.  Kerta toisensa ja asia toisensa jälkeen ihmettelen myös sitä, mistä tuo tulee, että Mies yhtäkkiä kirjoittaa jotain ihan äärilaitaa, mitä yleensä sanoo. Niinkuin tää erimielyysasiakin. Tai toissapäivänä se, ku sanoi olevansa alunperin syyllinen tähän soppaan. Ikävä kyllä se unohtui jo eilen ja tänään :( Tai siis tänään sanoi olevansa täynnä mun jatkuvaa syyttelyä ja että hänessä on kaikki vika. Mä en olke muuten koskaan sanonut niin, enkä kokenut niin. Herranjumala, olen välillä syytellyt todella kovasti itseäni. Tästä on puhuttu myös eri terapeuttisten ihmistenkin kanssa. Psykiatrikin kirjoitti lausuntoonsa, että "syyttelee todella herkästi itseään, myös asioista joihin ei edes voi olla syyllinen". Ja ylipäätään Miehen kanssa tuo syyttely. Vittu, et olen täynnä sitä sanaa! Joka asiassa, isossa ja pienessä, on kaikista tärkein että nimetään syyllinen. Syyllinen, syyllinen, syyllinen. Mitä vitun välii sillä oikeesti jossain asias on kuka on se syyllinen? Jos asia korjattaisiin ja se asianomainen kantaisi vastuun. Jos tilanne paranee, onko sillä loppujen lopuksi sitten välii, kun se saatanan syyllinen oli. Musta ei. 
 
Kirjoitin Miehelle miten vaikeeta tää mulle on. Vastasi, ettei tässä mitään helppoo ole. Kysyin: "Miks sit ero on ainut vaihtoehto? Miksei alettu oikeesti tekeen asioille ja elämälle jotain?" Vastaus: "Ei tästä oo näyttänyt tulevan mitään .. en jaksa enää sitä että joka asia on mun syytä". Että kun ei ole sitä kuuluisaa halua, ei asiat etenekään parempaan. Tai että hän ei jaksa :( Ei ole mun jaksamista paljon kyselty menneinä aikoina :( En mäkään enää jaksanut ja sitten menin sairastumaan. Mutta kun ei sillä olekaan väliä, miltä musta tuntuu. Mutta en voi ottaa harteileni Miehen syyllistymistä, en mitenkään. Eronkin jälkeen on tosiasia,e ttä Mies on pettänyt mua ja siitä on aiheutunut isoja ongelmia, joiden takia päädyttiin eroon. Siitä ei Mies pääse yli eikä ympäri. Ikävä kyllä. Mikä sai sen uskomana ihmeeseen,e ttä yhtäkkiä kaikki oliis toisin? Että ilman mitään tekemistä, heräisi rakastuneena muhun ja vain muhun ja siitä eteenpäin elettäisiin onnellisena elämämme loppuun asti. En tajua, koska eihän mikään voi toimia niin. Jos rikkoo, täytyy korjata ja sitten elää onnellisena elämän loppuun asti. 
 
Miehestä kuulemma tuntuu pahalle erota eikä haluaisi erota. Miksiköhän me sitten ollaan eroamassa?? Jos sanoo, tai siis kirjoittaa, ettei halua erota musta mutta toisaalla ettei jaksa enää, ku mä oon sitä ja tätä ja tuotakin. Lukuunottamatta tän aamun halausta ei noin läheistä hetkeä ole aikoihin ollut. Miksi sen piti tänään tehdä niin, mä en ymmärrä. Mä olen niin raukka, että edelleen jos nyt sanois, että yritetään vielä kerran ja tällä kertaa oikeasti, hän haluaa ja on valmis paneutumaan, mä lähtisin heti mukaan. Heti. Kyl mä sillekin jo sanoin, että itsehän mä tässä siinä kiinni roikun enkä päästä irti vaikka näen tosiasiat. Mutta kun se on niin vaikeaa ;( Tulen loppuelämäni, miten pitkä se sitten onkaan, hikemaaan tätä, että asiat oliis saatu parannettu, ne olisi jos olisi haluttu.
 
Kyllä se tuntuu pahalle, ku ei kelpaa eikä riitä toiselle :( Hirveän pahalle. Jos ajattelen itseäni, olen antanut paljon: muutin toiselta puolen Suomea tänne epävarmin tuntein, olen elänyt Miehen ehdoilla, olen elänyt petettynä, hakenut apua omaan olooni, hakenut apua meille kahdenkin terapeutin kanssa, anatanut Miehelle mahdollisuuksia muuttumiseen. Sitten kun tulee aika, että Miehenkin pitäisi antaa jotain itsestään, siihen loppuu tämä. Ehkä mä oisin saanut tätä pitennettyä vielä vähän, jos mäkin oisin niellyt ylpeyteni ja alkanut halaan Miestä ja mennyt sen lähelle. Mutta oisko siitä ollut apua pitkän päälle, jos tunteita mua kohtaa ei ole eikä halua parantaa elämää mun kanssa? Mä en viime viikkojen Miehen käytöksen valossa usko siihen. Oispa se ottanut sen ensimmäisen askeleeen, mikä sen olisi kuulunutkin ottaa ;( Kyllä mä ymmärrän Miestä tässä,e ttä on helpottunutkin erosta. Nythän se pääsee viettämään helppoa, vapaata elämää. Pääsee musta eroon. Pentunsa ei tarvitse enää kärsiä mun takia. Mutta mä en usko, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät halua puhua ja ratkaista ongelmia. En usko! Mies tulee törmäämään ongelmaansa vielä, siitä olen aivan varma.  
 
Olen koko päivän itkenyt, asiakkaittenikin nähden. Tämä on aivan  hirveä asia ja este selvitä. Tänään pitää puhua lasten kanssa, että tämä on nyt lopullinen tilanne. Pakkaamaan pitäisi alkaa. Mutta mä vaan istuin sohvalla ja tuijotin ulos ja välillä naputin tätä. En pysty uskomaan, että me erotaan :( En halua uskoa. Melkein 12 vuotta tämä kesti. Matkalla on ollut monia esteitä joista ollaan selvitty ennenkuin tuli tämä viimeinen. Ylitsepääsemätön. Mies kirjoitti, etten näe siinä enää mitään hyvää. Se ei pidä paikkansa enkä ole koskiaan Miehelle sellasta sanonut! Kyll mä muistan miten ihana ja huomioonottava se on joskus mua kohtaan ollut. Muistan miten hellä ja lähellä oleva se joskus oli. Muista yhteisen harrastuksemme, jonka parissa Mies on parhaimmillaan -iloinen, rento, juttelevainen, keskustelevainen, pohtiva, miettivä, yhdesäs ollaan mietitty että näinkö vain näinkö. Parhaat hetket Miehen kanssa ovat olleet maailman ihanempia, niitä muistoja kyllä löytyy, vaikkei ne nyt päällimmäisenä olekaan. Ollaan käyty monessa paikassa, tehty monenlaisia ruokia kotona, Mies tykkää kokata ja se on musta ihanaa. Kyllä mä voisin luetella vaikka mitä hyviä asioita Miehestä :( En vaan ole niitä nähnyt muutamiin viikkoihin, koska ei ole näyttänyt mulle kuin sen negatiivisen puolensa. Mutta kuten Miehellkin sanoin, kyllä ne sieltä palautuu. Siinä on vaan mun kohdalla se ikävä puoli että ne tulee sitten toisen kanssa :( Joku muu saa nauttia ihanasta Miehestä. Ei tiedä sen ongelmista mitään, kuvittelee saaneensa maailman parhaan ihmisen itselleen. Niinkuin mäkin kerran aikoinaan luulin ;(
 
Tässä vielä päivän sanat:
 
"Voimme löytää helpotusta ja parannusta vain toisten kanssa puhumalla ja mielipiteitä vaihtamalla. Eristäytyminen pahentaa tuskaa." 
(Nigerialainen sananlasku)
 

keskiviikko, 31. lokakuu 2012

"Pitääks kaiken olla seksiä?"

 
kysyi rakas mieheni tänään tekstiviestitse :-O Hänestä ois jotain se, jos menisin sohvalle viereen ja halaisin. Juu. Sitäkin on tullut paljon tehtyä mutta silloin se ei ollut mitään, ei kiinostanut, oma kyrpänsä ja panonsa kiinnistuvat enemmän. En tiiä mistä Mies kesken viestittelyn heitti yhtäkkiä, että enpä mäkään ole häntä kauheasti halunnut. Kuin niin?? Olen kyllä aika paljon sanonut ja kirjoittanut siitä ja siitä puutteessa elämisestä. Vuosiahan olen jo elänyt seksitöntä elämää. Minä jolle seksi on yhtä tärkeää kuin ...syöminen tai jotain. Miehen kanssa olen saanut, kun se on hänen aikatauluun ja ties-mihin sopinut. Että siinä mielessä onneksi seksielämämme koki viimeiset hetket muutama viikko sitte. Se kun Mies ei edes halua ja on jossain missä lie toimituksen ajan, on jotain aivan hirveetä. Parempi ehdoton selibaatti mulle kuin olla toisen kanssa, jota ei vois vähempää kiinnostaa asia mun kanssa. Mutta kyllä mä Miestä haluan edelleen, paljonkin vaikka paskaa sataa silmille koko ajan. Halusin mä sitä, kun se pettikin mua. Oli aika, etten halunnut mutta sekin johtui siitä, että tiesin niin tarkkaan Miehen touhuista netissä, tapaamisten suunnitteluista milloin mihikin paikkaan. Halusin siis mutta en olis halunnut seksiä kuitenkaan. Vaikea selittää... Haluja oli mutta kun tiesi olevansa korvike jollekin, se heitti estot päälle ja itkun silmään. Nykyään menen Miehestä monesti kauemmaksi, koska haluan sitä :( Ku se ei halua, parempi paeta ku aina pettyä :(
 
Me ollaan siis Miehen kanssa tavattu seksin merkeissä, kaikki muu tuli vasta myöhemmin. Olin taivaassa, luulin todella löytäneeni ihmisen, joka halusi täysin samaa kuin mä. Olemme kokeilleet paljon eri juttuja, koska molemmat halusi ja molemopia kiinnosti. Mies etenkin ei kuulemma ollut saanut kokea mitään vastaavaa (exäänsä ei tod seksi kiinnostanut..) ja hän olikin innokas kaikkeen uuteen. Välillähän musta tuntui, että haluu vaan kaikkee uutta, ei muuta. Mutta sitten Mies alkoi muuttua mitä syvemmälle nettiin vajosi. Siinä kun vkl:t oli joskus vietetty 90%:sti seksin parissa, sitä alkoikin olla ehkä kerran kaksi. Mä aloin murtua ja masentumaan siinä vaiheessa. Tokihan tiesin jo Miehen touhuista netissä, Mies kielsi kaiken vaikkei asiasta puhuttukaan. Olen saanut kuulla Mieheltä seksiin liittyen monia ylistyssanoja "kukaan ei ole koskaan yllättänyt mua noin", "kukaan ei ole koskaan tehnyt aloitteita noin", "kukaan ei ole tehnyt tuota noin", "miten sä voit olla tuollanen" jne. Sanoja, sanoja. Nyt kaikki on toisin, todella päinvastoin :( Olen tappanut tuon seksihalut kokonaan ja sehän ei voi tuntua hyvältä. Toivottavasti palautuvat joskus, kun musta eroon pääsee.
 
Viimeisin selitys, miksi ei halua mua on, ku mä en mee lähelle. Tai että mä äksyilen. Tai etten puhu mitään. Tai aina haukun sitä. Tai en tee aloitetta. Tai kun mulla ei ole sen Tyttöön välejä. Päivästä riippuen eri syyt. En voi ymmärtää, miksei voi sano oikeaa syytä?
 
Jossain vaiheessa aikoja sitten lopetin Miehen halaamisen. Ennen tein sitä paljon. Tarvitsen itse paljon läheisyyttä ja ohimennen tuli toista halattua tai koskettua tai jotain. Arkirakkaus, parasta rakkautta. Totesin tässsä yks päivä, että kun mä lopetin tuon, loppui meillä halaaminenkin. Onhan Mies joskus sanonut, ettei se ole hänelle niin tärkeää mutta on tykännyt siitä kuitenkin. Nyt sitten jopa seksin puute on se, etten mä halaa! Kun tuli hetki, et Miehen ois pitänyt tehdä jotain, siihen kaatui. Niinhän se on monessa muussakin asiassa, että Mies ei kykene ottamaan sitä ensimmäistä askelta, vaikka kyse on hänen rikkomastaan asiasta. Mä en sitä tee, vaikka sillä olenkin menettämässä kaiken. Mä voisin vaikka heti aloittaa halaamaan ja pussaamaaan sitä, mutta ei sillä ole mitään takeita tulevaan, että Miestä kiinnostaisi se esim. kuukauden kuluttua. Jos sitä nyt ei kiinnosta, kun mä olen niin paskasti käyttäytyvä, miten sitä kiinnostais myöhemminkään. Kun musta se on niin, että jos on tunteita, niitä on. Jos niitä ei ole, ei niitä tule. Jos sä välität toisesta, kyllä sä halaat sitä, vaikka ois ollut riitaakin. Mies on vaan jumittunut jollekin teinitasolle. Kun jotain sattuu, se jää päälle, varsinkin tunnetila. 
 
Mutta että pitääks kaiken olla seksiä. Miehen oma elämähän sinne nettiin keskittyi. Itsekin on myöntänyt siirtäneensä meidän seksielämän sinne. Eikä multa todellakaan kysytty lupaa tai mielipidettä siihen. Mutta pitiks kaiken olla pelkkää seksiä? Eipä miettinyt Mies sitä kaveri kädessään. Vittu, et voi vituttaa.
 
Sain asunnon!  Kirjoitin päivällä Miehelle saaneeni soiton tuosta ja meneväni katsomaan ja et kohta saa ilakoida erosta.  "Mistä vitusta sä oot keksinyt ton että tää on musta hienoo?" Eihän mun tarvii keksii sitä mitään... Jos on ongelmii mutta niitä ei haluta korjata, koska ei nähdä niitä tärkeinä vaikka tiedetään, että toisella on asunto hakusessa. Eiks se jo kerro paljon? Mulle kertoo. Ku mua ei otetaan huomioon mitenkään eikä mun kanssa puhumista nähdä tärkeenä ja ylipäätään mua, niin olenhan mä aika turha yksilö tässä. Eron myötähän Mies saa normaalielämän: ei tarvii puhuu, halaa, saa seksiä niin paljon ku haluaa, kukaan ei äksyile, ei syyttele eikä hauku koko aikaa. Eli kukaan ei pilaa sen elämää tahallisesti 24/7. Saa elää vain lapsilleen, toivottavasti osaavat arvostaa sitä. Kyllä vituttaa tää :/
 
Ja nyt se on töissä. Taas. Kasista puhui mutta kerrankos sit tulee jotain tärkeempää.. Taas. Mutta firmansa se voi kyllä nykyään todella hyvin. Tuolla työmäärällä rahaa virtaa sinne kyl ovista ja ikkunoista. Sainhan mä taas kuulla siitäkin, etten ymmärrä, et hän tekee töissä vain töitä, ei petä mua enää. Olen tyhmä ja itsesäälissä rypevä kun en sitä huomaa. Tätä olen usein miettinyt ja pohtinutkin, että kun sitä ei vaan näe mistään. Eka juttu mistä pettämisen lopettameseen luulisi huomaavan ois seksi. Mutta kun se on loppu totaalisesti, ensin pikkuhiljaa väheni. Läheisyys on loppunut totaalisesti, sekin väheni pikkuhiljaa. Ja kaikki muukin. Mitä syvemmin mä vajosin, sitä enemmän Mies morkkas ja syytti mua. Olisipa se laittanut tuon eilisen viestin viikkoja sitten, oliisn varmaan tarttunut siihen ku hukkuva oljenkorteen. Nyt mietin vaan sitä siellä töissä :(