Se on sitten juuri tuossa edessä. Mä en selviä, mä en selviä siitä mitenkään :( Vaikka Mies on kohdellut mua miten huonosti tahansa, en mä ois halunnut erota. Olisin todella halunnut taistella asiat kuntoon. Ihan tähän aamuun asti toivoin ja uskoin ja mitä tahansa muuta epätoivoista, että Mies yhtäkkiä tajuaisi ja päättäisi taistella. Siis mulla ei ole edes mitään syytä toivoa tuollaista, koska merkkejä siitä ei todellakaan ole ollut. Epätoivoisen epätoivoisia ajatuksia :( Ja se et mä jään yksin, voi jeesus apua :(
 
Mulla ois asunto, jos vaan vuokratakuu järjestyy ajoissa. Ihan ok kämppä, ei parhaalla paikalla mutta menettelee ainakin näin alkuun. Hyvä talo, ei mikään laitapuolenkulkijoilla asutettu. Ei voi iloita, vaikka asunto hyvä pohjaltaan onkin. En mä halua sinne!! 
 
Mies tuli yöllä kotiin. Kun tuli sänkyyn, tuli mun viereen, otti kiinni ja oli lähellä. Koko yö meni niin. En muista, koska olisi ollut noin. Aamulla ennen töihin lähtöään halasi mua, piti lähellä ja pussaili otsaa, poskea. En muista koska noinkaan aiemmin. Miksi nyt? Miksi nyt, kun kaikki on loppu? Kun Mies on sanonut, ettei ota halauksiin ja muuhun ekaa askelta, tee aloitetta eikä edes halua mun lähelle koska mä oon xyz. Nyt sitten halasi todella lämpimästi. Mitä voin siitä muuta ajatella, kuin että on äärettömän helpottunut, että vihdoin tein ratkaisun ja lähden? Kun hyvin pystyi olemaan mun lähellä eikä ollut edes kankea kuin rautakanki, niin kuin joskus. Kyllä tuntuu pahalle, tuntuu ihan sairaan pahalle ;( Siis siinä oleminen tuntui hyvälle mutta ku tietää, että viimeisiä kertoja tai peräti viimeinen, niin voi apua ;( 
 
Mies kirjoitti tänään, että on kyllästynyt olemaan aina syytetty, että joka asia on hänen syytään. Mä en osaa tuohon enää sanoa mitään, ku oon sanonut saman niin momta kertaa. Jos Mies syyllistyy teoistaan, mitä mun pitäis tehdä, ku ei se usko eikä kuuntele mun sanoja? Kun meillä se on Mies, joka on pettänyt. En mä. Meillä se on Mies, joka roikkuu exässään, en mä. Meillä se on Mies jonka lapsesta on tullut ongelma, ei mun. Noi kolme asiaa on Miehestä lähtöisin. Mä en voi ottaa niistä syitä niskoilleni, en vaikka tahtoisin :( Mies syyllistyy kerta toisensa jälkeen noista ja silloin mä saan kuulla huutamista. Olisin todella ollut valmis, edelleenkin, selvittämään noita asioita. Mutta sihen ois tarvittu Miestä mukaan. Ei halunnut :( 
 
Viikonloppuna olis noiden harrastuskauden päättäjäiset ja palkitsemistilaisuus. Mies ei voi nyt tulla sinne, koska mä meen. Menen yhden lapseni takia ja hänen kanssaan. Mies aikoo valehdella, että joutuu töihin. Kysyin siltä, et mitä sanon lapselleni tuosta, ettei Mies ole siellä. En haluaa sanoa sille todellakaan, että kostaa lapseni kautta mulle. Tähän sain vastauksen: "Vittu sun kanssa miten yrität taas syyllistää mua!!!" Ku kysyin, että miten syyllistin, vastausta ei tietty tullut. Vastaisi joskus, kun kysyn tarkennusta noihin älyttömiin heittoihinsa!! Mä en aio lapselleni todellakaan valehdella syytä, on jo niin vanha ettei todella edes uskoisi. Mutta tulee myös ihmettelemään, miksei Mies tule. Yhteinen harrastus, joka on molemmille tärkee, Mies ollut lapsen mukana koko ajan, hyvässä ja pahassa. Ja sit kun on sen tärkeä hetki, Mies ei tule sinne mun takia. Ja sitten Mies syyllistyy :( Mies syyllistyy ja vetää herneen nenäänsä kyllä kaikesta. Eiks se oo niin, että silloin ihminen syyllistyy, jos tuntee/tietää olevansa syyllinen.
 
Mies kirjoitti myös yrittämisestään. Kun on sanonut, että on yrittänyt jo pitkään mutta mä en vaan _suostu_ näkemään sitä muutosta mikä käytöksessään on tapahtunut. Kun muutaman viestin verran jaksoin lypsää vastaust (mikä vittu siinäkin on niin vaikeaa, ettei voi antaa heti vastausta vaan pitää kierrellä ja kaarrella!)  sain vastauksen, että hän on rauhallisempi. Olenhan mä monesti sanonut siitä, että onneksi on lopettanut sen jatkuvan raivoamisen mulle ja siitä olen iloinen. Mutta nyt sain tietää, että tuo että Mies on ollut rauhallisempi on tarkoittanut sitä yrittämistä ja sitä ettei ole pettänyt mua. Entä sitten viime viikot, kun on haukkunut ja syytellyt mua milloin mistäkin? Nyt kirjoitti myös, ettei meillä ole tarvinnut olla syytäkään niin tulee erimielisyyttä ja riitaa. Hienoa! Tähän asti noista on syytetty suorin sanoin mua, et mä oon sitä ja tätä ja tuota ja oon sanonut niin tai näin tai noin. Kyllähän mä sen oon tiennyt, ettei syy ole mussa 100%:sti mutta ku toinen tuhahtelee niin, uskoohan sitä huonona päivänä olevansa kaikkeen syypää. Sitäkin kysyin saamatta vastausta, että miksi s eon aina ollut niin, että Mies saa vaikka haukkua mut alimpaaan helvettiin mutta jos mä sanon sille jotain, mistä ei pidä, siitä tulee hirveä sota ja mut haukutaan siitäkin.  Kerta toisensa ja asia toisensa jälkeen ihmettelen myös sitä, mistä tuo tulee, että Mies yhtäkkiä kirjoittaa jotain ihan äärilaitaa, mitä yleensä sanoo. Niinkuin tää erimielyysasiakin. Tai toissapäivänä se, ku sanoi olevansa alunperin syyllinen tähän soppaan. Ikävä kyllä se unohtui jo eilen ja tänään :( Tai siis tänään sanoi olevansa täynnä mun jatkuvaa syyttelyä ja että hänessä on kaikki vika. Mä en olke muuten koskaan sanonut niin, enkä kokenut niin. Herranjumala, olen välillä syytellyt todella kovasti itseäni. Tästä on puhuttu myös eri terapeuttisten ihmistenkin kanssa. Psykiatrikin kirjoitti lausuntoonsa, että "syyttelee todella herkästi itseään, myös asioista joihin ei edes voi olla syyllinen". Ja ylipäätään Miehen kanssa tuo syyttely. Vittu, et olen täynnä sitä sanaa! Joka asiassa, isossa ja pienessä, on kaikista tärkein että nimetään syyllinen. Syyllinen, syyllinen, syyllinen. Mitä vitun välii sillä oikeesti jossain asias on kuka on se syyllinen? Jos asia korjattaisiin ja se asianomainen kantaisi vastuun. Jos tilanne paranee, onko sillä loppujen lopuksi sitten välii, kun se saatanan syyllinen oli. Musta ei. 
 
Kirjoitin Miehelle miten vaikeeta tää mulle on. Vastasi, ettei tässä mitään helppoo ole. Kysyin: "Miks sit ero on ainut vaihtoehto? Miksei alettu oikeesti tekeen asioille ja elämälle jotain?" Vastaus: "Ei tästä oo näyttänyt tulevan mitään .. en jaksa enää sitä että joka asia on mun syytä". Että kun ei ole sitä kuuluisaa halua, ei asiat etenekään parempaan. Tai että hän ei jaksa :( Ei ole mun jaksamista paljon kyselty menneinä aikoina :( En mäkään enää jaksanut ja sitten menin sairastumaan. Mutta kun ei sillä olekaan väliä, miltä musta tuntuu. Mutta en voi ottaa harteileni Miehen syyllistymistä, en mitenkään. Eronkin jälkeen on tosiasia,e ttä Mies on pettänyt mua ja siitä on aiheutunut isoja ongelmia, joiden takia päädyttiin eroon. Siitä ei Mies pääse yli eikä ympäri. Ikävä kyllä. Mikä sai sen uskomana ihmeeseen,e ttä yhtäkkiä kaikki oliis toisin? Että ilman mitään tekemistä, heräisi rakastuneena muhun ja vain muhun ja siitä eteenpäin elettäisiin onnellisena elämämme loppuun asti. En tajua, koska eihän mikään voi toimia niin. Jos rikkoo, täytyy korjata ja sitten elää onnellisena elämän loppuun asti. 
 
Miehestä kuulemma tuntuu pahalle erota eikä haluaisi erota. Miksiköhän me sitten ollaan eroamassa?? Jos sanoo, tai siis kirjoittaa, ettei halua erota musta mutta toisaalla ettei jaksa enää, ku mä oon sitä ja tätä ja tuotakin. Lukuunottamatta tän aamun halausta ei noin läheistä hetkeä ole aikoihin ollut. Miksi sen piti tänään tehdä niin, mä en ymmärrä. Mä olen niin raukka, että edelleen jos nyt sanois, että yritetään vielä kerran ja tällä kertaa oikeasti, hän haluaa ja on valmis paneutumaan, mä lähtisin heti mukaan. Heti. Kyl mä sillekin jo sanoin, että itsehän mä tässä siinä kiinni roikun enkä päästä irti vaikka näen tosiasiat. Mutta kun se on niin vaikeaa ;( Tulen loppuelämäni, miten pitkä se sitten onkaan, hikemaaan tätä, että asiat oliis saatu parannettu, ne olisi jos olisi haluttu.
 
Kyllä se tuntuu pahalle, ku ei kelpaa eikä riitä toiselle :( Hirveän pahalle. Jos ajattelen itseäni, olen antanut paljon: muutin toiselta puolen Suomea tänne epävarmin tuntein, olen elänyt Miehen ehdoilla, olen elänyt petettynä, hakenut apua omaan olooni, hakenut apua meille kahdenkin terapeutin kanssa, anatanut Miehelle mahdollisuuksia muuttumiseen. Sitten kun tulee aika, että Miehenkin pitäisi antaa jotain itsestään, siihen loppuu tämä. Ehkä mä oisin saanut tätä pitennettyä vielä vähän, jos mäkin oisin niellyt ylpeyteni ja alkanut halaan Miestä ja mennyt sen lähelle. Mutta oisko siitä ollut apua pitkän päälle, jos tunteita mua kohtaa ei ole eikä halua parantaa elämää mun kanssa? Mä en viime viikkojen Miehen käytöksen valossa usko siihen. Oispa se ottanut sen ensimmäisen askeleeen, mikä sen olisi kuulunutkin ottaa ;( Kyllä mä ymmärrän Miestä tässä,e ttä on helpottunutkin erosta. Nythän se pääsee viettämään helppoa, vapaata elämää. Pääsee musta eroon. Pentunsa ei tarvitse enää kärsiä mun takia. Mutta mä en usko, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät halua puhua ja ratkaista ongelmia. En usko! Mies tulee törmäämään ongelmaansa vielä, siitä olen aivan varma.  
 
Olen koko päivän itkenyt, asiakkaittenikin nähden. Tämä on aivan  hirveä asia ja este selvitä. Tänään pitää puhua lasten kanssa, että tämä on nyt lopullinen tilanne. Pakkaamaan pitäisi alkaa. Mutta mä vaan istuin sohvalla ja tuijotin ulos ja välillä naputin tätä. En pysty uskomaan, että me erotaan :( En halua uskoa. Melkein 12 vuotta tämä kesti. Matkalla on ollut monia esteitä joista ollaan selvitty ennenkuin tuli tämä viimeinen. Ylitsepääsemätön. Mies kirjoitti, etten näe siinä enää mitään hyvää. Se ei pidä paikkansa enkä ole koskiaan Miehelle sellasta sanonut! Kyll mä muistan miten ihana ja huomioonottava se on joskus mua kohtaan ollut. Muistan miten hellä ja lähellä oleva se joskus oli. Muista yhteisen harrastuksemme, jonka parissa Mies on parhaimmillaan -iloinen, rento, juttelevainen, keskustelevainen, pohtiva, miettivä, yhdesäs ollaan mietitty että näinkö vain näinkö. Parhaat hetket Miehen kanssa ovat olleet maailman ihanempia, niitä muistoja kyllä löytyy, vaikkei ne nyt päällimmäisenä olekaan. Ollaan käyty monessa paikassa, tehty monenlaisia ruokia kotona, Mies tykkää kokata ja se on musta ihanaa. Kyllä mä voisin luetella vaikka mitä hyviä asioita Miehestä :( En vaan ole niitä nähnyt muutamiin viikkoihin, koska ei ole näyttänyt mulle kuin sen negatiivisen puolensa. Mutta kuten Miehellkin sanoin, kyllä ne sieltä palautuu. Siinä on vaan mun kohdalla se ikävä puoli että ne tulee sitten toisen kanssa :( Joku muu saa nauttia ihanasta Miehestä. Ei tiedä sen ongelmista mitään, kuvittelee saaneensa maailman parhaan ihmisen itselleen. Niinkuin mäkin kerran aikoinaan luulin ;(
 
Tässä vielä päivän sanat:
 
"Voimme löytää helpotusta ja parannusta vain toisten kanssa puhumalla ja mielipiteitä vaihtamalla. Eristäytyminen pahentaa tuskaa." 
(Nigerialainen sananlasku)